Asioita, joita ei saisi sanoa ääneen?

Jos tää kipuilu ei kohta lopu, ni sitte minä lopun.

Kuusi viikkoa selkäkipua. Ei pientä särkyä, kipua.
Kaksi viikkoa räkätautia.
Kaksi viikkoa korvasärkyä.
Viisi päivää viiltävää päänsärkyä.
Korvatulehdus, poskiontelontulehdus, viisauden hampaan tulehdus.
Lauantaina yrjöä. Edelleen pahaa oloa ja kuvotusta.
Kuumehikeä, sydän hakkaa.
Supistaa.

Miksen saa olla vaan rauhassa raskaana? Itkettää ja itku pahentaa hedaria. Oksettaa, paitsi vaakatasossa.
Fyysinen paha olo hyökkää henkisellekin puolelle. Tunnen huonoa omaatuntoa siitä, että toivoisin tän lapsen syntyvän jo, vaikken siis missään nimessä haluaisi häntä 22-viikkoisena tähän syliini nyt.
Muistan, kun Noasta jouduin jäämään töistä ihan kamalan aikaisin pois ja mietin, että miten mä selviän tästä. Miten kulutan päivät kun Janne on töissä ja pystyssäkään ei pysty koko ajan olemaan. Se oli henkisesti rankkaa, mutta aika kultaa muistot.
Tilanne on nyt aikalailla sama, paitsi että olen koko ajan vielä kipeänäkin. Eetun lisäksi seurana on Noa, paitsi tänään, kun vein hänet päiväkotiin, kun en yksinkertaisesti kykene mihinkään. Pikainen kauppareissu muonanhankintatarkoituksessa oli valtava suoritus. Kotimatkan pidättelin oksennusta.
Yritin nukkua, mutta alakerrassa porataan. Putkiremontti.
Poran ääni + hedari = NOUNOU
Hedari + unettomuus = NOUNOU

Mun koko kroppa taistelee tätä raskautta vastaan. Mun ylämaha on niin kipeä ja kosketusarka, etten oikeesti jaksaisi sitäkään enää.
Olispa mun kroppa tehty raskautta varten.
Mä niin rakastan ja odotan tätä pientä mylletävää otusta syntyväksi, etten oikein ymmärrä tätä ristiriitaa.
Saako raskaana olemista.. inhota? Onko se se sana? Olisinko onnellinen jokaisesta kivusta ja särystä ja kolotuksesta, jos lasta ei olisi pantu alulle luonnollisin keinoin?
Saako näin oikeastaan edes sanoa?
Pitäisikö asiasta puhua vasta synnytyksen jälkeen, ettei kukaan nyt ajattele, että olen kiittämätön, syntymätöntä lastani vihaava paskamutsi?

Luojan kiitos jäljellä on enää neljä kuukautta. Kunhan saan tämän rakkauden täältä mahasta pihalle, voin unohtaa kaiken kakan ja keskittyä ihanan perheeni kanssa normaaliin arkeen ja ihanaan juhlaan, sekä kullata kaikki muistot kuluneelta yhdeksältä kuukaudelta.

Kiviä odotellessa.
Rakkaudella, Kiia.

Meille tulee pikkupikku prins....

Olen ollut yli viikon kipeänä ja maanantaina oli pakko jäädä töistä kotiin, kun flunssa otti musta yliotteen. Periaatteessa voisi kuvitella, että kun makaa himassa vaan päivät pitkät, niin olisi aikaa päivittää blogiakin.. Vaan entäs kun on veto niin nollassa, ettei vaan saa konetta auki ja sormia näppäimille? Plus että Noa on ollut mun kanssa kotona, koska hänelläkin on nenä falskannut ja yskä tuntuu taas tulleen jäädäkseen. 

Kaiken rään ja viisaudenhammaskivun ja korvatulehdusten ja ja ja keskellä on ollut myös paljon iloisia asioita, kuten piirtämistä, haleja, Autot-elokuvaa ( x20), Muumeja, pusuja, kylpemistä, lego-torneja ja autojonoja.

Tänään oli myös jännitykseni multihuipentuma, eli rakenneultra. Onneksi Jannekin pääsi paikalle ja näin ollen saatiin koko perhe olla treffaamassa uutta tulokastamme kuvaruudun välityksellä <3

Aivan liiallisen jäätelön syönnin ohella olen aivan rakastunut hedelmiin. Varsinkin alkuraskauden satsumat, klementiinit ja mandariinit on nousseet uusiksi naminameiksi. 

Uutena tulokkaana mainittakoon ananas. Tuoreananas on tosin nounou, sillä se aiheuttaa täysin hallitsematonta ylämahan kipua, mutta makea purkkiananas... AH!

Pötsi kasvaa kasvamistaan. Alkaa vähän karmaista, että mihinkäs mittoihin tää söpöläinen meinaa meikäläisen oikein venyttää...

Perunaa, lihaballseja, sipulisienisoossia ja.. maitoa?? WTF. Saatan olla tulossa mielipuoleksi.

Mun söpöläisvauvani sivuprofiilia <3

Mun söpöläisvauvani jalkapohja <3

Ja mun söpöläisvauvani tulevat vaatteet!! HIHII MEILLE TULEE SIIS TYTTÖ!!! 

Äidi pikkupikku prinsessa!! <3 Sitten mulla on aivan ihana prinssi ja aivan ihana prinsessa, enkä voisi olla onnellisempi!!¨

Vauvalla oli ultrassa kaikki aivan upeasti, eikä missään mitoissa ollut huomautettavaa. Tirppa vastasi edelleen viikon isompia viikkoja kuin mitä laskettu aika sanoo, mutta se on ollut tiedossa jo alusta asti. Prinsessa monotteli vuoroin meikäläistä ja vuoroin ultralaitetta ja teki selväksi, ettei ollut lainkaan kiinnostunut kuvaamisesta. Vihdoin selvisi myös syy mun syöksyäviin vessassa käynteihin: Neiti nimittäin SEISOI MUN RAKON PÄÄLLÄ koko ajan!! Eipä tarvii ihmetellä enää jos joudun kohta alkaa käyttämään vaippoja..

Lopussa, kun alettiin selvittämään sukupuolta, Tirppa alkoi haukotella ja imeä peukkuaan, käpertyen uniseen asentoon. Hänellä oli jalat koukussa ja kantapää haarovälissä. Hetken jo kaduin etten ollut kiskassut sitä takin taskussa ollutta pätkistä huiviini kesken session, neiti olisi jaksanut esitellä itseään vielä hetken aikaa.. No, meidän onneksemme ultraaja tuntui olevan ihan yhtä kiinnostunut sukupuolesta kuin mekin ja näinollen tutkailtuaan ja hytkyteltyään totesi, ettei kyllä näe täällä muuta kuin tytön "vehkeet" ja sillä sipuli. 

Tämä diagnoosi kelpasi mulle, koska itsekään en mitään ylimääräisiä ulokkeita ruudulta havainnut ja Noan ultrasta muistan sen verran, että jos poika on poika ni sen kyllä huomaa, tai on näöntarkastuksen tarpeessa.

Jotta kukaan ei nyt ymmärtäisi mua väärin, niin jos kätilön arvio menikin vikaan ja meille syntyisikin poika, niin rakastaisin häntä aivan yhtä paljon ja ehdoitta ja loputtomasti kuin luvattua tyttöäkin.

Poika nyt vaan joutuisi sattuneista syistä käyttämään tyttöjen vaatteita ensimmäisen elinvuotensa ajan...

Tärkeintä on nyt kuitenkin, että vauvalla on kaikki hyvin ja hän kasvaa toivotulla tavalla.

Nyt tää mama lähtee pehkujen pulelle valmistautumaan huomiseen duunipäivään. Tässä meidän talonyhtiössä on nimittäin käynnissä putkiremppa ja herätys tapahtuu joka aamu klo 07.. 

Kauniita unia ja paljon pusuja,

<3: Kiia

Viittä vajaa puoliväli.

Niin se aika vain lentää. Puoliväli häämöttää kahden päivän päässä ja meikäläinen on aivan pihalla kun kuukaudet vaihtuu enkä pysy yhtään perässä. Aloitin äsken kirjoittamaan tekstiä, missä vinguin ja valitin kun väsyttää ja mieli on välillä maassa ja plaplapla. Totesin kuitenkin, etten jaksa kirjoittaa aiheesta tarinoiden, saatika sitte että lukea siitä jälkeenpäin, mutta koska tämä kanava on mulle kuitenkin eräänlainen päiväkirja, ni lätästäänpäs faktat tiskiin:

- Olen räjähdysherkkä, mutta silti kamalan onnellinen ja tyytyväinen ja täynnä rakkautta ja herkkyyttä ja hempeyttä.

- Töissä seistessä selkä sattuu ja särkee aivan veesti. Paine alkaa tuntua noin tunnin pystyssä olon jälkeen ja siihen auttaa vain makuuasento. No valitettavasti meillä nyt ei töissä just noitä sänkyjä ole ja kaakelilattialla on vähän inhottava pistää levyksi ni tilanne on loppupäivästä aika kriittinen ja mun lyllerrys duunista hakemaan Noaa (n.700m) kestää vartin kun pelkään että pian lähtee jalat alta tai vatsa irti.

- Närästys? En tie onko siis närästystä kun tuntuu koko ylämahan kaaressa, mutta kamalaa se on ja pystyssä ollessa ei helpota ollenkaan. Nyt kolme vapaapäivää kotona olleena tätä probleemaa ei ole ollut, mutta seistessä se tulee eikä lähde ei sit kulumallakaan.

- Väsymys. Mikään uni ei riitä. Mikään määrä, eikä laatu päästä mua tästä suosta. 

Kaiken tämän ohella olo on mitä mainioin. Ekassa ultrassa mulle sanottiin, että koska istukka on tässä raskaudessa tossa edessä, niin vauvan liikkeet saattaa tuntua vasta tosi myöhään ja ihan vaimeina. Yeah Right! Tää baby on nyt nelisen viikkoa ilmoittanut itsestään päivittäin ja nyt viimeisen neljän päivän ajan olen miettinyt, että mahtaako se Tirppa siellä nukkua ollenkaan, Tosin, potkut ei tule mahan keskelle vaan nimenomaan sivuille ja sitten erittäin miellyttävän tuntuisesti tonne alas, missä ne aiheuttaa usein sellasen torpedona vessaan juoksemisen, että siinä jää asiakkaatkin tiskille pullineen päivineen kun tädillä meinaa lirahtaa pöksyyn. Hihii!

Vertailin tossa äskettäin myös masukuvia Noasta ja tästä babysta ja hämmennyin. Mulla on jotenkin jäänyt sellainen mielikuva, että Noasta masu olisi ollut huomattavasti isompi kuin nyt, mutta olin aivan väärässä. Näähän on aika saman kokoisen, mutta ihan täysin eri malliset.. Vai olenko vain sokea? Please help me.

Noa 20+1

Tirppa 19+4

Tirppa on myös aivan vino! Ai mitenniin kohtu kallellaan? Ei edes huomaa.

Onhan masuissa eroja vai kuvittelenko vain? Noa on kulmikas ja Tirppa pyöreä?

Onkohan sukupuolella merkitystä.. Hmm.. Se selvinnee viikon päästä ultrassa. Jänskää aivan simona!

No juu eli masu kasvaa ja saa kasvaakin, 4,5kk päästä alkais olee sellanen tilanne, että Tirppa saapuisi tänne maailmaan meitä ilostuttamaan. Toivottavasti kaikki menee loppuu asti hyvin.

Loppuun vähän kuvia puhelimesta. Osa instagramin (@kaijakaurimo) kätköistä.

Meidän menopelit. Tirpan vaunut, molempien vauvojeni tulpat ja Baabelin rallikärryt.

Kuvaan mahtuis ihan keppanasti vielä yhdet? Kun osasta on kerta jo luovuttu? Eikö? Janne?

Olemme saavuttaneet raskauden kriittisen apupöytä-vaiheen, enkä voisi olla onnellisempi.

Vauva piiloutuu harmaaseen ja mää pullistelen vessassa peilin edessä. Peli ei ole vielä ihan menetetty!

MUN RAKKAUS !!!!! <3

Ja sitten illan tankotunteja suunnittelemaan. Aletaan elää aikoja, kun mun tarvii laittaa pitkät pöksyt tunneille päälle, etten enää kamalasti tangolle kiipeis, irtoo vielä joku istukka. Ei oo leikin asia. Mutta hienosti on treenit sujunut tällai vähän pulleampanakin, tytöt on aivan ihania luttania reippaita ja meikäläisellä motivaatio kohdillaan.

Kahdeksan (8) tankokertaa vielä jäljellä ja sitten kutsuu mammaloma. Ikävöin tyttöjä jo valmiiksi.

Mutta se siitä, ihanaa sunnuntaita kaikille ja energistä alkavaa viikkoa!

Pusuja, Kiia <3

Äiti on nyt vähän väsynyt.

Tiedättekö, kun on niitä sovelluksia millä voi estää faceen kirjautumisen tai tekstiviestien lähettelyn humalassa? Ni mun tarttis löytää sellainen sovellus, millä estäisin oman pääsyni tänne bloggeriin pahantuulisena.
Harmi vaan, sellaista sovellusta ei vielä ole olemassa, joten voinkin samalla reissulla tulla nyt kirjaamaan tänne ranskalaisin viivoin asioita, jotka koputtaa kaaliin.

- Närästys? Jos se on edes närästystä. Ylämähan ja kyljen polte.
- Jäätävä selkäkipu tänään
- Selkäkivusta äitynyt hartiakipu ja järkky hedari
- Toista päivää jatkunut huippaus ja silmissä sumeneminen
- Huono, kuvottava olo
- Käsittämätön väsymys. Kotimatkalla suljin silmät ja toivoin vain, että jalat jatkaa oikeaan suuntaan.
- Nälkä, mutta ahdas tunne mahassa, joka aiheuttaa syömisahdistuksen
- Iskiasjomotus. Jatkuva sellainen.
- Ahdistus tästä kaikesta
- Supistelu reippaassa kävelyssä
- Itkuisuus
- Satojen takiaiskasvien läpi juossut tiibetinspanieli

Mun elämässä on hurjan paljon myös kaikkea hyvää, en vaan just nyt repee ajattelemaan niitä paitsi Noaa <3 joka on maailman ihanin poika. Olen myös varsin tietoinen siitä, että jollain on asiat huomattavasti paljon huonomminkin, mutta mä vedän just nyt oman jaksamiseni äärirajoilla. Varmaan joku tätä lukiessaan ajattelee myös, että miksi sitten pitää lapsia haluta lisää jos kaikki on ihan huonosti ni tervetuloa meikän saappaisiin niin ymmärtää, mitä tää meno on kun kaikki on hallitsematonta ja hämmentävää. Odotan vain, että tää on ohi ja saan sen pienen mininyytin syliin <3 Kaikesta huolimatta kaikki on sen arvoista. Välillä se tuntuu vaan ylitsepääsemättömän hankalalta muistaa.

Noa joutuu nyt kärsimään äidin  löysyydestä ja katsomaan Autot-elokuvaa (mikä harmittaa häntä varmaan aivan järkyttävästi) kun äiti pistää silmät ihan sekunniksi kiinni ja kerää voimia iltatouhuja varten.

Rakkaudella,
Kiia

Minusta tulee isona ja 13 muuta tämän hetken faktaa.

Liekö yhtään yllätykstä tulossa, mutta täältä pesee!

1. Mulla on yhteensä kolme etunimeä. Samoin on mun miehellä, pojalla ja tulevallakin babylla.

2. Jos stressaamisesta järjestettäisiin Olympialaiset, sijoittuisin niissä aika hyvin. Mulla on sellainen tapa, että ellei ongelmia muuten olisi, kehittelen niitä mielelläni itse. Hoitamattomat asiat painaa mua todella kovaa, tulee uniin ja muistuttelee koputtelemalla omaatuntoa päivästä toiseen. Esimerkkinä kun automme takaluukkuun oli tullut ruostetta, niin joka pirun kerta kun näin takaluukun, avasin tai suljin sen, tunsin ärsytystä, kiukkua, onnettomuutta, ahdistusta tai muuta vastaavaa tunnetta, joka painoi mua kuin synti. Tämä kaikki, koska olin keksinyt päässäni, että se on jonkun tonnin remppa.. Ei se nyt ihan sillain mennytkään lopulta kuitenkaan..

3. Naksuttelen niskojani. Se on ärsyttävää. En pidä siitä yhtään, mutta teen niin huomaamattani ja salaa nautin siitä.

4. Usein tiedän jonkin asian olevan haitaksi mulle, mutta toimin silti vastoin parempaa tietoani. Esimerkkinä tiedän, että jos syön levyn suklaata, alkaa mulla sattua maha, hakata sydän ja tulee paha ja ahdas olo, puhumattakaan seuraavan päivän naaman kukinnasta. Silti se levy on syötävä. IHAN KOKO LEVY.

5. Isona musta tulee fysioterapeutti. Tämä varmistui mulle maanantaina, 30.6., kun postilaatikosta pamahti paksu kirje Turun Ammattikorkeakoulusta, minne mut oli pääsykokeiden perusteella hyväksytty opiskelemaan. Raskauden takia laitoin kuitenkin koulua vuodella eteenpäin ja näin ollen aloitankin ensi syksynä taas koulun! Jaiiiks!

6. En osaa päättää, haluaisinko kaksi vai kolme lasta. Kahdelle ensimmäiselle olisin alunperin halunnut pienemmän ikäeron, mutta joihinkin asioihin ei vain pysty itse vaikuttamaan. Näin jälkeenpäin ajateltuna olen enemmän kuin tyytyväinen justiinsa himpun verran alle kolmesta vuodesta, koska nyt Noa nukkuu kokonaisia öitä, on vaipaton ja osaa jo niin paljon asioita itse, että vauvan hoito hänen hoidon lomassa on huomattavasti paljon helpompaa. Kolmannen lapsen jos haluan, tapahtuu se jossain hamassa ääreistulevaisuudessa 10 vuoden päästä.

7. Aloitin tankotanssin loppuvuodesta 2008. Rakastuin lajiin välittömästi. Jossain vaiheessa tosin inhosin koko tankoa ja tuntien pitäminen ahdisti mua. Miks? Koska pidin liian matalatasoisia tunteja, enkä päässyt itse haastamaan itseäni laisinkaan. Tänä päivänä en vaihtaisi hommiani mihinkään.

8. Ennen rakastin hampurilaisia. Sitten luin pari faktaa jenkkilän hambepiffeistä ja since then en ole yhtään hessu tai mäkkipurilasita poskeeni pistänyt. Ajatuskin saa kuvotuksen päälle.

9. Olen malttamaton. Raivostuttavan malttamaton. Joissain tapauksissa hyvällä tavalla malttamaton. Ostettiin vauvalle vaunut jo rv varmaan 12.. Miksi? No koska sain niin halvalla niin hyvät menopelit, joihin rakastuin ihan täysin. Edellisiltana tilasin mun molemmille vauvoille yhteiset tuplakärryt. Taas, kun halvalla sain. En pysty vastustamaan hyviä tarjouksia. Mulla on myös pieni intohimo vaunuihin ja rattaisiin. Haluaisin kaikille kärryille oman tallin, jotta voisin sitten hamstrata niitä just sen verran kuin haluaisin. Mustia, valkoisia, pilkullisia, värillisiä, kääntyviä etupyöriä, ilmatäyterenkaita, matkarattaita, yhdistelmäraunuja... huoh.

Tässä meidän uudet menopelit vauveliineille.

10. Mun elämä on tällä hetkellä aika tiukassa kriisipisteessä. 

11. Mulla on kivat työkaverit ja tykkään kyllä työstänikin. Tällä hetkellä kaiken muun ahdistuksen keskellä vaan ahdistaa aivan kamalasti seisomisesta johtuvat selkäkivut ja säryt, sekä kylkeen ja alamahaan tulleet oireet. 

12. Olisin kovin onnellinen, jos raskaus kestäisi vähän vähemmän kuin 9kk.. Esimerkiksi 5 kuukautta. Odotan vauvaa ja olen niin onnellinen kun saan toisen lapsen, mutta tää oheistoiminta.. En kestä tätä mielialojen vuoristorataa ja ahdistusta ja sitä kun mun aviomieheni ei tajua yhtään pätkän vertaa, että mua väsyttää, vituttaa, sattuu ja särkee enkä voi sille MITÄÄN. Kaipaisin ensimmäisen raskauden kaltaista  ymmärrystä, hellyyttä, mahan silittelyä ja huolenpitoa, mutta sitä on turha kuvitellakaan saavansa. Aivan turha. Edes pyytämällä sitä ei saa. ps. Olen tällä hetkellä aivan järkyttävän kiukkuinen, suodattakaa siis tekstistä osa.

13. Rakastanrakastanrakastan masukuvia. Toivoisin, että pääsisin kerran kuussa ammattivalokuvaajan kuvattavaksi, vaikka oikeasti en sitä haluaisi, koska mua jännittää kameran edessä oleminen aivan hurjasti. Otan sitten siis kuvani itse ja tyydyn niihin. Masukuvat on ihania muistoja myöhempää varten.

14. En jaksa odottaa äitiysloman alkua. Onneksi viikot vain lentää ohi ja joulukin tulee ennen kuin huomaankaan.

Siittä muutama. Loppuun lisään tänään kuvaamani otoksen pötsistä 17+4.

Oho, lisäsinkin näköjään kaksi. 

Pusuja,

Kiia.

Persposket piukeiksi

Hei huutelin tuolla Instagramissa @kaijakaurimo muutama päivä sitten tekeväni postauksen yhdestä jalkatreenistä, joka toimii mulle itselleni ja jonka saa suoritettua läpi tunnissa. Tunti hipoo mun treenien ennätyksiä, olen sellainen salietana. Juoruakka. Läppämaisteri. Haaveilija. Ja ennenkaikkea ahmija. Harvoin kykenen lopettamaan ennen kuin en ihan oikeasti enää vaan pysty mihinkään.
Tää treeni on täysin päästä vetästy ja omiin hupeihini räätälöity. Tosin treeniseura Katrikin selvis tästä hengissä vaikka lopussa alkoikin jotain pientä kitinää kuulua, mutta toisaalta se on ihan sama mitä tehdään ni se sama kitinä kuuluu aina. Pusuja Katri, oot ihana!

Lämmittelyksi voi tehdä keppijumppaa, eli ylävartalon kierrot, valakyykyt, joustot jne. TAI vaihtoehtoisesti nostaa sykettä 2,5-vuotiaan jälkikasvun seurassa kun yrität ehtiä ajoissa lapsiparkkiin samalla kun vastapuolesi tekee kaikkensa, ettei toivomasi tavoite missään nimessä onnistuisi.
Lisälämmöt otetaan Smithissä, missä tehdään 12-16 toistoa per kyykyn leveys: Leveä, normaali, kapea.
JA VALMIS! TADAA!
Ei vais.

Leveät kyykyt smithissä. Kyykyt voi toki tehdä myös ihan pelkällä levytangolla, mutta koska mun etureppu on kasvanut ja sitä myötä luotto keskivartaloon huvennut, joudun turvautumaan apuvälineisiin. Valitse itsellesi sellaiset painot, että saat voiman irtoamaan pakaroista ja pelkästään pakaroista. Älä siis lykkää maksimeita tankoon ja ala karjumaan vaan nautiskele.
Toista 3-4 x 12-15

Seuraavaksi vuorossa askelkyykyt. Kuvissa näytän urpolta, älkää kiltit keskittykö siihen.
Ota käsiisi lähimmät tai vaihtoehtoisesti sopivimman painoiset kahvakuulat. Jos koko sali on tyhjä kahvakuulista koska samaan aikaan on käynnissä kahvakuula tunti, sovella ja käytä esim. 10kg levypainoja. Seuraavaksi suorita askelkyykyt. Matalalla. Pitkä askel. Purista perseellä ja pidä keskivartalo tiukkana. Kuvittele olevasi hiipivä tiikeri.
3 x 20 metriä kävelypalautuksella.

Paras ystäväni jalkaprässi. Lataa painoa niin paljon kuin vaan sielu sietää. Pitkien sarjojen rajoissa tosin. Itse laitoin 183kg, vähän nolotti mut tänkin voi taas laittaa raskauden piikkiin. Aseta jalat kapealle, ihanihan ylös, niin, että varpaat on ihan levyn reunalla. Muista hengittää. Purista perseellä.

3 x 15 + viimenen niin paljon ku lähtee. ja vähän päälle.

Sumokyykyt kahvakuulalla. Tukevan leveä haara. Polet ja varpaat samaan suuntaan tai tulen antamaan nokille. Älä ota mallia mun selän notkosta, en yksinkertaisesti saa keskivartaloani enää tän suoremmaksi tässä ja piste. 20kg kuula riitti meille, koska jyty haetaan taas sieltä hanurista. Yläkroppa pysyy pystyssä ja jalat pumppailee. Ei tartte mennä ihan ylös asti eikä ihan alas asti. Pysy sellaisella alueella missä tuntuu kaikkein kamalimmalta (ihanimmalta).
Toistot 6 x 1-100, joka kierroksella niin paljon kuin irtoo.

Viimeisimpänä vaan ei vähäisimpänä loitontajat. Ihanat, rakkaat sivupakarat noin niinkuin lempinimeltään. Toistojen kuuluu polttaa jo heti alusta. Auki, pito, rauhallinen palautus. Kärsi.
3 x 12

TADAA! Siinäpä se! Yksi vaihtoehto treenata hanuria. Tähän voi myös sisällyttää suorinjaloin maastavedot tai vaihtaa jollain kertaa jonkun liikkeistä niihin.
Multä löytyy kyllä lisääkin näitä jalkatreenejä, mihin kuuluu paljon erilaisiakin liikkeitä, mutta niitä lisää myöhemmin. Harvoin teenkään samaa treeniä montaa kertaa peräkanaa tai välillä en tee sitä samaa enää ikinä vaan keksin aina jotain uutta ja mielenkiintoista ja se mua salilla käynnissä ehkä viehättääkin, monipuolisuus. Ei kuulosta kamalan tavoitteelliselta eikä sitä olekaan, koska mun ainut tavoite on olla hyvinvoiva ja onnellinen. Hih!

Sellaista tällä kertaa. Loppuviikosta saatan paljastaa mikä musta tulee isona ja kuinka pitkällä ne unelmat oikeen onkaan.

Haleja ja pusuja!
Kiia

Lisää kiloja, lisää iloa.

Leukojen vetäminen on jännä juttu.
Se on sellanen mörkö.
En ole koskaan ollut mikään älyttömän vahva leuanvetäjä, mutta lajina se on ollut aina kaikessa hulluudessaan kovin viehättävä.
Insiproiduin räjähtävällä voimalla, kun näin videon tutustani, siis naisesta, joka on synnyttänyt kesällä suloisen pikkutytön, vetämässä 2,5 leukaa 30kilon lisäpainolla. Ihan mieletöntä, mä ajattelin. Mäkin haluan!

Siltä istumalta päätin, ennen edes  itse lisäpainollista leuanvetoa koskaan kokeilematta, että seuraavan puolen vuoden sisään vedän ainakin kolme leukaa 30kg lisäpainolla.
En tiedä oliko se typerä vai hyvä päätös, sen näkee sitten toukokuun puolessa välissä viimeistään hehehe.
No, eilen pääsin sitten ensimmäistä kertaa koittamaan voimiani ja olin ihan varma, että jo 5kg lisävastus saa mut katumaan ikuisesti suurta suutani, mutta kyllä meikäläinen sitten jollain tahdon- ja lihasvoiman sekoituksella kiskasi yhden ja surullisen toisen leuan alun 15kg lisäpainolla. Voisin siis kuvitella, että kunhan vaan ahkerasti treenaan, niin tavoite 3xleuanveto 30kg lisäpainolla ei ole ihan täysin utopistinen.
Seuraavassa todistusaineistoa tältä päivältä, eli siis toiselta kerralta kun moista koitan.
Nauraminen sallittu, saan siitä lisää voimaa ja motivaatiota, hahah.
Vyössä roikkuu 15kg.

Lisäksi tänään kävi yksi sellainen toinenkin painoihin liittyvä juttu, kun heräsin vihdoin todellisuuteen. Rakastan, rakastan, rakastan tehdä lantionnostoja, koska ne tuntuu pyllyssä niiiiiiin hyvältä. Teen ne yleensä aina treenin päätteeksi ja jostain tottumuksesta heitän vaan päihin 20kg kiekot, eli silloin painoa koko setillä on 60kg. No, tänään tein kyykyt, sitten takapotkut smithissä ja sitten oli lantionnostojen vuoro. Pistin päihin "ne tavalliset" ja oli niiiin kevyttä niin kevyttä. SiltiKÄÄN en lisännyt painoja, vaan kitisin vaan kun ei tunnu missääh, hahah. Yksi Elixian PT siinä sitten vaan totesi, että tekee ite 140 kilolla ja hänellä on 50-kilosia tyttöjä asiakkaana, jotka nostaa 80kg. "Sä et vaan USKALLA laittaa lisää painoa". No johan pomppas. Ei siinäkään auttanut itkut sitten, vaan löin 90kg tankoon ja aloin nostelemaan. 4x6x90kg oli sitten lopputulos.
Nauratti vähän. 30kg lisää painoa niin et hujahti. Oon vaan niin urpo. Mut näin se menee, olen tosi arka lisäämään painoja jalkaliikkeissä, koska jännitän aina sitä seuraavien päivien elämistä ja olemista. Silti haluaisin isomman pyllynn. Ristiriitaista, mutta näin se on aina mennyt. Eipähän mene enää, koska 90kgsta takaisin 60kg laskeutuminen ilman vaikkapa jotain kunnon vammaa olisi häpeä.
ELÄMÄ ON IHANAA!
Todistusaineistoa.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.
Illalla vielä tankotunnille, en malta odottaa!!!
JEA!!

Rakkaudella,
Kiia